Maine Coon

Teiskon Vantterat

Kissat

 

Jessen päiväkirja
- vanhimmat alimpana
 
 
 
**********
30.12.2012  
 
Moi pitkästä aikaa! Kirjoitan teille toista kertaa ;D Olin nyt elämäni kolmannessa näytöksessä. Näyttelin hienosti ja tuomari kehui minua kovasti. 
Hilkulla oli että me ei edes lähdetty, mutta lähdettiin kumminkin harjoittelemaan, kun edellisestä kerrastakin oli jo 3 kuukautta. Pikkasen kokeilin pysyykö äipän ote ;) Kahdeksaa kiloa nääs ei oo enää niin helppo kannatella, jos vähän vengurtaa siinä ;) Joo ei se ole kirjoitusvirhe, sillä painan kahdeksan kiloa. Olen kerrassaan vanttera ;) Kilon päästä minut hyväksytään vantteroiden täysivaltaiseksi jäseneksi ja pääsen äänestämään meidän asioista. Hihhih. Se on kivaa, Tuskin maltan odottaa. 
 
Näin muuten meidän Tikrun isin. Se on komea punainen mies. Tikru onkin nyt ollut lomalla tuossa naapurissa, kun sen äippä ja iskä on lomalla. Oisin voinut mennä sen kaa leikkiin, mutta äippä sanoo, että antaa nyt olla. Tikru-poikakin on kuulemma kasvanut ja lähentelee jo 5 kiloa. Sillä on onneksi omat painikaverit mukana siellä. Äippä on käynyt sitä joka päivä siellä halailemassa.  
 
Niin mutta tuolla Helsingissä oli hauskaa kuunnelle ihmisten juttuja, kun ne kulki ohi. Isi, Jagge ja äijät ovat mua valmistaneet siihen, että mua tullaan sanomaan ilvekseksi ja ties miksi... ja kappas jopa sanottiinkin ilvekseksi. Äippä sanoi kaikille, että mä oon vauva vielä. Ihmiset nauroivat, että varsinainen ISO vauva, kun tassutkin on paksut kun mitkä. Tiedoksi vaan kaikiille, että mä en oo mikään vauva enää, sillä mä olin jo  nuorten luokassa ja se on ihan eri asia kuin vauvaluokka. Nih.  
 
Mun takia meille ei kuulemma tänä jouluna tuotu joulua sisälle ollenkaan. Äippä sanoi ettei se jaksa siivota, kun mä kuiteskin keikkuisin tähtenä latvassa ja kuusi tai siis se joulu  kaatuisi. Ens vuonna sitten kuulemma voidaan tuoda, kun olen silloin jo aikuinen. Mutta kiva oli leikkiä pähkinäillä ja rusinoilla ;I Ja äipän harmiksi Pirjon pakarin ohraleipääkin maistoin ;) ja tykkäsin kovasti. Äippä kun tuli kaupasta ja jätti leipäpussin pöydälle niin se tuoksui niin houkuttelevalle, että nakersin pussin läpi ison palan leivästä. Äippä sanoi että onko täällä hiiriä, mutta kun näki mun virneen niin sanoi, että jaahas. No ei se ollut edes vihainen.  
 
 
 
**********
13.10.2012  
 
 
Moikka!  Nyt minä kin olen opetellut kirjoittamaan ;D Olen siis Jesse, kuus kookoo ja kuus koogee mies Teiskosta! Mun äiti asuu tässä naapurissa ja mä asun iskän kanssa, kun mun äippä ja iskä on kai eronneet.... Mä en tiedä. No mä muutin iskän luo kesällä, kun äiti ei enää viitsinyt hoitaa mua. Iskä oli alkuun ihan hölmö, mutta nyt se on viisastunut ja nyt se hoitaa  mua. Se kiertää ison tassunsa mun harteille ja pesee mun otsan, kun kieleni ei siheen ylety, Iskän kanssa me reenataan välillä juoksua, kun se on mun seniorivalmentaja, mutta mun oma henkilökohtainen raineri on mn isoveikka Jagge. Mää siis käyn Teiskon Vantteroiden painikoulun toista luokkaa. Pääsin jo toiselle luokalle, koska oon reenannut niin ahkeraan. Tomppa on hoitanut ravitsemusterapeutin hommia niin hyvin, että olen nyt samanpainoinen kuin Tomppa minun ikäisenä. Tänään puntari näytti 6,1 kg.  Jaggen kanssa me leikitään ja painitaan ihan joka päivä ja se on kivaa!!
 
Niin olen minkäkin jo osallistunut siihen mallikoulun eskariin. Minä olin Kuopiossa ja siellä harjoittelin CatWalkilla taapertamista. Tuomarisedät tykkäsivät minusta ja sanoivat, että olen lupaava poika, jotta en tiiä pitäiskö mun luvata jotain.
 
Minun näkökulmasta katsottuna Teiskon Vantterat näyttää tältä: Seuran johtajana on Toffeesetä. Se on jo hirmu vanha eikä leiki mun kaa. Se on vähän tärkee, eikä sitä saa häiritä. Kun äippä tulee kotiin niin se yksinoikeudella valtaa öipän sylin. Romeo on vähän kateellinen ja yrittää aina samaan aikaan tunkea myös äipän syliin. Toffee-setä ei tykkää siitä. Se sanoo aina, että teitä ei vielä ollut syntynytkään, kun minä jo valitsin äipän omaksi palvelijaksi.  Sitten toiseksi vanhin vanttera on Tomppa-setä. Hihih Tomppa-setä on vähän pullea, mutta aikas kiltti. Se silloin tällöin pesee mua, jos iskä ei ehdi. Tomppa-setä sanoo, että sen pitää  päivystää aina pöydällä. Joskus mä meen sen viereen pitkäkseni. Tomppa-sedällä on aina nälkä! Sitten seuraavaksi vanhin on iskän valmentaja Romeo, mutta se haluu että sitä sanotaan Tiikeriksi. Romeo on mun idoli. Oon pääättnyt, että musta tulee ainakin yhtä komea kuin se on. Romeo on nuorempi kuin sedät ja se reenaa välillä mun ja  Jaggen kaa ja iskän kanssakin. Mun iskä on maailman kivoin iskä.